Axis Powers Hetalia. Tämä Hidekaz Himaryuan vitsimanga maailman valtioiden edesottamuksista on noussut valtaisaksi fanisuosikiksi, yaoi-tyttöjen intohimojen kohteeksi ja massailmiöksi, joka alkaa uhata jo Narutoa conien suosituimpana cossaussarjana. Häpeällistä, mutta totta: olen fanittanut Hetaliaa kohta jo kaksi vuotta ja olen tehnyt ensimmäiset ja ainoat cosplay-pukuni tästä kyseisestä sarjasta. Omistan mangan molemmat englanniksi ilmestyneet osat, olen nähnyt kaikki jaksot, olen osallistunut kahdesti Hetalia-larppiin, deviantArtini Suosikkikansio pullistelee Hetalia-fanarttia ja minulta löytyy kokoelma Hetalia-figuureita. Elitistit nostavat nokkaansa pöyristyneinä moisen tunnustuksen kuullessaan, mutta itse fanitan sarjaa ylpeydellä.

Itse asiassa en edes seuraa viimeisimpiä Hetalia-uutisia aktiivisesti, vaan kuulen uusimmat jutut kaveriltani, joka seuraa aktiivisesti Himaryuan blogia ja Hetalia-yhteisöiden tapahtumia. Animessa olin yli 30 jaksoa jäljessä ennen kuin päätin rykäistä kaikki väliin jääneet jaksot loppuun asti ennen toista Hetalia-larppia viime kuussa. Edellinen jakso, jonka olin tuota katselumaratonia nähnyt, oli Suomen ja Ruotsin vihdoin paremmin esiin ottanut jakso 69, jonka olin katsonut viime syyslomalla - ennen edellistä Hetalia-larppia. Kirittävää siis oli kolmannen kauden lopun ja koko neljännen kauden verran, mutta mitä tästä katselurupeamasta oikein lopulta jäi käteen?

Katselu alkoi kovin odotuksin, sillä viimeisin näkemäni jakso oli käsitellyt Suomea ja Ruotsia ja tarina jatkui jaksossa numero 70. Olin kuitenkin jo kolmoskautta edellisen kerran katsoessani havainnut harmittavaa animen tason laskua ja ikävä kyllä neljäs kausi löi sellaisen märän rätin naamalle, etten ole siitä vieläkään toipunut. Itse animaation taso tai tyyli eivät ole juuri muuttuneet kauden alusta, mutta tämä asia ei minua varsinaisesti häirinnyt enkä kiinnittänyt animaatioon oikeastaan sen kummempaa huomiota. Mutta juoni. Tai olkoon, Hetaliassa ei ole varsinaista yhtenäistä juonta vaan sarja koostuu yksittäisistä vitseistä. Mutta siinä missä ykkös- ja kakkoskausi tarjosivat oikeasti hauskoja juttuja ja sarjan parhaimpiin kuuluneita vitsejä, korvasivat neljäs ja osittain myös kolmas kausi kaiken hauskan ylenmääräisellä Hetalia-fanipalvelulla, joka sai tämän fanin raastamaan hiuksiaan turhautuneisuudesta.

Otetaanpa esimerkiksi nämä useammassa jaksossa esiintyneet "If the World was all about Cats"-jutut, joissa sarjan hahmot esitettiin kissoina. Anteeksi vaan, mutta mitähän ihmettä? Kissajutuissa ei ollut mitään vitsiä, eivätkä ne olleet edes hauskoja. Kissat eivät olleet tarpeeksi söpöjä minun makuuni ja koko idealta puuttui kaikki logiikka. Näissä osioissa ei ollut mitään järkeä ja ne olivat turhinta ruuduntäytettä koko kaudella. En sitten tiedä, oliko näissä kissajutuissa sitten jotakin sellaista, joka innosti kissoja itse omistavia, mutta minusta kissavitsit olivat kauden suurimpia rimanalituksia. Ei todellakaan näin. Tai jakso numero 88. Saamme nähdä, kuinka Chibitalia taistelee ylileveitä gondoleita vastaan Venetsissa ja Japani kuvittelee Sveitsin vuoristojen Heidinä röyhelömekossaan. Ahahahahehehehehehe. Olipa taas huvittavaa! Jakson potentiaalinen fanityttökiljuttaja oli totta kai Sveitsi mekossa. Ratkiriemukasta. Kaikki järkevä sisältö on unohdettu lopullisesti ja katsoja saa silmiensä tämäntyylistä fanipalvelua jaksosta toiseen. Ja fanipalvelua on tarjolla pojillekin: kauden ainoan enemmän Unkaria ja Preussia käsittelevän jakson funktio on näyttää katsojalle Unkarin tissejä lähietäisyydeltä. Kiitoksia vaan, tämän juuri halusinkin nähdä! Asian lopputulema oli kyllä ihan suloinen ja Unkaria ja Preussia parittavien märkä uni, mutta oikeasti. Mikähän tarkoitus tälläkin taas oli? Saada enemmän poikia sarjan katsojakuntaan?

Kissavitsien lisäksi kauden totaalinen rimanalitus ovat Punchline-vitsit, jotka naurattamisen sijaan saivat minut hakkaamaan päätäni tietokoneen ruutuun. Jokaisen punchline-jutun aluksi jakson viisiminuuttista aikaa kulutetaan minuutti, kun kertoja selittää millainen on hyvä punchline ja miten sitä käytetään. Tämän jälkeen näemme vanhoista jaksoista koostetun vitsipläjäyksen, joka jää usein täysin vaikke logiikkaa tai mitään hauskaa. SIIS MITÄ? Kun animessa aletaan kierrättää vanhojen jaksojen sisältöä ja kuluttaa muutenkin lyhyen jakson arvokasta aikaa turhalla jaarittelulla, ollaan jo niin vaarallisilla vesillä ettei hukkuminen ole enää kovinkaan kaukana. Punchline-vitsit olivat niin huonoja, että teki mieli jättää jo koko kauden katsominen kesken välttyäkseen vastaavanlaiselta roskalta jatkossa. Olisi mukava tietää, kenen idiootin älynväläys tälläinen turhin mahdollinen kierrätysmateriaali oikein oli. Kirjepommin lähettäminen ei tässä turhautuneisuuden tilassa ole enää kaukana.. (Huom. edellinen lause sisältää vitsin)

Erityisesti neljäs kausi oli täysin toivoton, mutta kolmoskaudella oli muutamia todella hyviä jaksoja, jotka onnistuivat viihdyttämään oikeasti. Parhaimmat kolmannen kauden jaksoista olivat Preussin päiväkirja, War of Austrian Succession sekä tietysti Suomen ja Ruotsin parrasvaloihin nostaneet episodit. Uusia hahmoja päästiin kauden aikana näkemään muutamia, mutta neljännellä kaudella merkittäviä lisäyksiä hahmokaartiin ei oikeastaan tapahdu. Hahmojen paljous on tietyssä mielessä hyvä, mutta toisaalta taas huono asia. Kun uusia hahmoja tulee mukaan, jäävät vanhat tutut entistä vähemmälle ruutuajalle ja joku merkittäväkin hahmo saattaa saada yhden viisiminuuttisen jakson puolikkaan ruutuaikaa koko 24-jaksoisella kaudella - jos edes sitäkään. Tämän vuoksi Hetalian myöhemmistä kausista jäi itselle melko hajanainen kuva, sillä hahmoja alkaa olla jo melkeinpä liikaa eikä yksikään tietty hahmo tai hahmoryhmittymä nouse tarpeeksi keskiöön, vaikka Akselivallat ja Liittoutuneet sarjassa pääosassa ovatkin. Onhan se tietysti mukavaa nähdä vaikkapa Pohjoismaat visiitillä parissa jaksossa, mutta yleensä uuden hahmon esiintyminen saattaa jäädä juuri yhden jakson vilahdukseen. Toisaalta, monet Hetalian hahmot eivät esiinny mangassakaan kunnolla vaan uhkaavat jäädä Himaryuan kuvituksissa käyttämäksi materiaaliksi.

Neljäs kausi on melkoisen toivoton ja täynnä fanipalvelua, mutta kaudella on muutama hyvä hetki, jotka palauttavat uskoa parempaan. Hauskimmassa jaksossa Englanti yrittää naamioitua italialaiseksi - huonolla menestyksellä. Erinomaisen hauska ja suomalaisesta näkökulmasta kiinnostava on kauden viimeinen jakso, jossa Islanti saa selville, että Norja on hänen veljensä. Tanskalla, Ruotsilla ja Suomella on myös iso rooli tässä episodissa ja pohjoismaalainen fani kiittää. Faityttökiljahduksia heruttivat Englanti ja Itävalta kahdella fanimuistiini ikuisesti piirtyneellä virneellään, joista toinen näkyikin jo tuossa postaamassani kuvassa. Mutta koska animen loppupuoli on täyteen tungettu fanipalvelua, en voi sitä juuri arvostaa. Päin vastoin, minun tekisi mieli irtisanoutua koko ilmiöstä kauden laadun huonouden vuoksi. Jos ihmiset tekevät johtopäätöksensä Hetaliasta viimeisen kauden pohjalta, en yhtään ihmettele miksi sarjan vastaanotto tietyissä piireissä on nihkeää. Sarjan ensimmäinen ja toinen kausi sen sijaan tarjoavat oikeita helmiä, hauskoja vitsejä joille on hyvä naureskella vapautuneesti. Mitä neljännen kauden ylilyövä fanipalvelu ja vitsien olemattomuus sitten oikein tarjoavat, on fanin totaalinen turhautuneisuus ja ajanhaaskaaminen. Ja kun Hetalian mangaversio alkaa mennä uhkaavasti samanlaiseen suuntaan (esimerkkeinä kaikkea muuta kuin hauskat joulu- ja aprillipläjäykset, joissa kaikki looginen oli korvattu fanipalvelulla), alan miettiä, miten kauan jaksan pysyä sarjaa fanittavien intomielisten hetalistien tiiviissä riveissä. Pitää varmaan ruveta kaappifaniksi - todellisimmat Hetalian äärifanithan ovat varmasti valmiita vetämään minut hirteen tämän kirjoituksen johdosta.